sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Esitteyssä Hopen vapaaehtoistyöntekijä Essi


Vapaaehtoiset ovat Hopen toiminnan perusta. Lue kolme vuotta vapaaehtoisena toimineen Essin mietteitä työstä. Ja lämpimästi tervetuloa mukaan Hopen toimintaan, jos sinulla on intoa vapaaehtoistyöhön. Mukaan mahtuu aina uusia vapaaehtoisia. = )


Mikä sai sinut lähtemään mukaan Hopen toimintaan ja kauanko olet ollut toiminnassa mukana?

“Olen ollut mukana Hopen toiminnassa nyt kolme vuotta. Olin miettinyt jo pidemmän aikaa erilaisia vapaaehtoistyön mahdollisuuksia, mutta lopulta innostuin lähtemään juuri Hopen toimintaan mukaan, koska lapset ovat aina olleet lähellä sydäntä ja mahdollisuus auttaa lähialueen lapsiperheitä tuntui juuri sopivalta muodolta tehdä vapaaehtoistyötä. Toimintaan oli mielestäni helppo ja mukava liittyä mukaan.”

Millaisia tehtäviä teet Hopessa mieluiten?

“Jokainen tehtävä Hopella on aina palkitseva omalla tavallaan, joten en osaa sanoa mieluisinta tehtävää Hopella. Enimmäkseen teen perhe- ja lahjoitusvuoroja sekä olen mukana erilaisissa tapahtumissa ja kampanjoissa. Tehtävien monipuolisuus on mieluista. “

Mikä on mieleenpainuvin hetkesi hopelaisena ollessasi?


“Ensimmäinen joulun aika Hopen toiminnassa mukana oli mieleenpainuva. Kiireestä huolimatta joulumieli tuntui olevan korkealla. Joulunaika herättää selvästi ihmisten auttamisenhalun ja se ilahduttaa joka vuosi.”


Mitä Hopen vapaaehtoisuus on antanut sinulle?

“Konkreettisen keinon olla mukana tekemässä yhteistä hyvää ja nähdä avun todella menevän perille. “


Mitä tahtoisit sanoa vapaaehtoistyötä harkitsevalle?

“Ehdottomasti mukaan porukkaan! Vapaaehtoistyö on monipuolista, jokainen voi löytää oman mieluisan keinon olla mukana. Pienikin apu on aina eteenpäin, yhdessä niistä syntyy suurempaa.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.