sunnuntai 22. joulukuuta 2019

”Joulu hiljainen, joulu lämpöinen,
ilo pienoisen sekä aikuisen, 
vie tunnelmaan nyt tutuimpaan, 
tonttuihin saa taas uskomaan”

Näin saatiin tämän vuoden joulukampanja päätökseen ja viimeisetkin joululahjat on toimitettu perheille. Joululahjan Oulun Hopen kautta sai tänä vuonna kaikenkaikkiaan 1238 lasta. Kuluvan vuoden aikana avunpyynnön Oulun Hopelle laittoi reilusti yli 600 perhettä ja heille kaikille pystyimme konkreettista apua antamaan. ☺️

Näin mahtavaan tulokseen emme olisi päässeet ilman teitä, rakkaat lahjoittajat, sekä yksityiset että yritykset❤️ Kiitos, että välitätte!🙏

Me vapaaehtoisetkin jäämme nyt joulutauolle ja palaamme jälleen levänneinä hommiin 13.1.2020. 

Lämmin kiitos kuluneesta vuodesta asiakasperheille, lahjoittajille sekä yhteistyökumppaneille! ❤


keskiviikko 4. joulukuuta 2019

ANNA JOULULAHJAKSI HARRASTUS!

Tiesitkö, että Hope:n kautta voit antaa joululahjaksi myös harrastuksen? Jos perheen talous on tiukalla, lapsilla ja nuorilla ei välttämättä ole mahdollisuutta edes yhteen harrastukseen. Joskus rakkaasta harrastuksesta on pakko luopua perheen rahatilanteen takia.

Hopen joulukeräyksessä on tänä vuonna mahdollisuus tukea myös lasten ja nuorten harrastamista. Meillä on tavoitteena jakaa harrastustukea 1700 lapselle vuonna 2020. Sinä voit olla mukana tekemässä tästä tavoitteesta totta. Harrastuksen tukeminen on konkreettinen lahja, josta on saajalle iloa koko vuoden.

"Taloudellinen tiukkuus voi yllättää, kuten meillä kävi perheenjäsenen sairastumisen ja onneksi toipumisen myötä. Pojan rakas harrastus sai tukea teiltä ja se helpotti minua vanhempana merkittävästi, koska sillä hetkellä oli yksi stressin aihe vähemmän." Nämä terveiset lähetti vanhempi, jonka lapsi pystyi jatkamaan harrastuksessaan Hope ry:n tuen ansiosta viime vuonna.

Tee lahjoitus verkossa. Anna lahja koko vuodeksi. Kiitos, että olet mukana! ❤


https://www.lahjoituslomake.fi/hope-yhdessa-yhteisesti-ry/kohteet/anna-lahja-koko-ensi-vuodelle/