maanantai 20. toukokuuta 2019

Toivon päivän kampanja tekee todeksi vähävaraisten lasten unelmia

Tiistaina 21.5. starttaa Toivon päivän kampanjamme nuorten ikiomien toiveiden ja unelmien täyttämiseksi. Toivon päivän kampanjalla muistutamme nuorten unelmien tärkeydestä sekä siitä, että vähävaraisten nuorten unelmien ja toiveiden toteutuminen on monesti lahjoituksen varassa.

Toiveet ja unelmat on koottu listaksi, jonka löydät täältä. Kampanja on käynnissä 21.5.-4.6.2019. Julkaisemme myös Hope Oulun Facebook-tilillä joka päivä lasten ja nuorten toiveita. Tee vähävaraisten perheen lapsen toiveesta totta ja ota yhteyttä: oulu@hopeyhdistys.fi.

Me uskomme, että pienenkin toiveen täyttyminen on askel kohti isojen unelmien saavuttamista. 
Pysy kuulolla, seuraa somessa & osallistu! 👍


sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Avoin lahjoitusvuoro 3.6.

☀☀☀Huhtikuun avoimet lahjoitusvuorot ovat olleet suosittuja, joten päätimme järjestää niitä lisää. Viimeinen avoin lahjoitusvuoro ennen kesälomaa on maanantaina 3.6. kello 16.00-18.30 varastollamme, osoitteessa Emäpuuntie 59, Koskela. Harmaa hallirakennus omakotitaloalueen vieressä. 
Lahjoituksia voi tuoda ilman ennakkoilmoitusta blogin tarvelistan mukaisesti. Jos sinulla on muuta kuin tarvelistan mukaista lahjoitettavaa, olethan siitä yhteydessä erikseen viestillä.
Tärkeää ohjeistusta: Otamme vastaan kesäistä, nykyaikaista, hyväkuntoista, puhdasta ja ehjää vaatetta ja kenkää sekä tavaraa hyllytilan ja tarpeen mukaan. Ethän tarjoa likaista tai risaista vaatetta tai rikkinäistä tavaraa! Tarkemmat ohjeet löydät tarvelistan alusta, lukaisethan ne ensin läpi 😊
Kysyttyjä ovat myös kesän pihapelit ja harrastevälineet.
Lämmin kiitos lahjoituksestasi 💕


ps. Olemme kesätauolla 20.6 - 4.8