keskiviikko 23. joulukuuta 2020

Suuret kiitokset sekä Rauhallista ja Onnellista Joulua!

Jouluapua sai tänä vuonna Oulun Hopen kautta 394 perhettä ja 1136 lasta. Aika hieno määrä, eikö?🤩Suuri ja lämmin kiitos kaikille teille lahjoittajille; niin yksityisille kuin yrityksillekin — ilman teitä tämä olisi mahdotonta❤️ 

Ellei olisi tahtoa niin ei olisi toivoa, ja tahtoa löytyy kaikilta meiltä Hopen vapaaehtoisilta ympäri Suomen, lupaamme huolehtia perheistämme myös ensi vuonna. Olemme saaneet teidän kauttanne mahdollisuuden tuoda jouluiloa perheillemme tänä vuonna  ja toivottavasti myös jatkossakin❤️.

Olemme äärettömän onnellisia ja kiitollisia, että tässä poikkeuksellisessakin tilanteessa löytyy lämpöä ja auttamisen halua ja toisista huolehditaan vaikeinakin aikoina.
.
Hopen tontut lomailevat ansaitusti 23.12-10.1.2021. Tänä aikana ei ole lahjoitus- eikä asiakasvuoroja.
.
💫Toivotamme oikein ihanaa joulunaikaa sekä iloa ja toivoa vuodelle 2021.💫❤️



perjantai 11. joulukuuta 2020

Kaunis kiitos Kujalan tilalle ruokapakettilahjoituksesta 🧡

Kujalan tila sijaitsee Perämeren suurimmassa saaressa, Hailuodossa. Kujalan tila myy hailuotolaista lähiruokaa suoraan tilalta,verkkokaupan kautta:(https://kujalantila.fisekä Reko-päivillä. Heidän tuotteensa ovat korkealaatuisia ja uniikkeja, aitoja paikallisen tuottajan tuotteita. Kujalan tilan tuotteisiin kuuluvat lihatuotteet, makkarat ja säilykkeet, jauhot, ryynit ja hiutaleet sekä maankuulut Lööki-kastikkeet.

Kujalan Tila on mukana tukemassa apua tarvitsevia perheitä. Saimme lajhjoituksena kolme ruokapakettia Hope - Yhdessä & Yhteisesti Ry Oulun käyttöön. Valitsemme perheet joille lahjoitamme saamamme paketit tuomaan iloa joko juhlaan tai arkeen.

Rauhallista joulun odotusta kaikille, toivottaa Kujalan väki!  











sunnuntai 6. joulukuuta 2020

Lahjoita lapsiperheellemme unohtumaton elämys Loihakka Oy:n tuottamiin palveluihin

Toimi seuraavasti: 

Surffaa verkkosivulle: https://loihakka.fi/product/lahjakortit/

Valitse kieleksi suomi, ja valitse lahjakortit. Tee tilaus normaalisti ja kirjoita tilauksen lisätietoihin ”HOPE”.

Joulukuussa 2020 kannatusmielessä ostetut lahjakortit luovutetaan Hope - Yhdessä & Yhteisesti Oulu :n kautta vähävaraisille lapsiperheille. Näin toimimalla voimme toivottavasti ilahduttaa monia lapsia, joilla ei ehkä muuten olisi mahdollisuutta päästä kokemaan koiravaljakkoajelua. Samalla huskymme saavat tänäkin talvena tehdä sitä, mitä eniten rakastavat: juosta ja vastaanottaa rapsutuksia!



perjantai 4. joulukuuta 2020

Tänään vietetään vapaaehtoisten päivää.🧡

 Tänään vietetään vapaaehtoisten päivää.🧡


Tiesitkö, että täällä Oulussakin kaikki toiminta lahjoitusten lajittelusta ja hyllytyksestä viestintään ja asiakaskohtaamisista yritysyhteistyöhön hoidetaan täysin vapaaehtoisvoimin? 🙌🏻

Sydämellinen kiitos siis kaikille vapaaehtoisille niin Hopella kuin muissakin yhdistyksissä ja järjestöissä. Antamalla aikaanne mahdollistatte toiminnan jatkumisen🧡 Olette tärkeitä!




perjantai 27. marraskuuta 2020

Kaunis kiitos Suurille Seikkailijoille ja Suurille Sydämillenne


Kaunis kiitos Suurille seikkailijoille lahjoituksesta  https://suuretseikkailijat.com/ <3. 

"Sen verran jäi ylimääräistä tapahtumien järjestämisestä, että olemme näin lasten oikeuksien päivän kunniaksi päättäneet lahjoittaa 1000 euroa Oulun Hopelle. Toiveena on  ilostuttaa mahdollisimman monen lapsen joulua. Kiitos teille kaikille, jotka osallistuitte! ♥️"

. 






maanantai 16. marraskuuta 2020

Prisman verkkokaupan kautta voit nyt tuoda vähävaraiselle perheelle iloa jouluun❤️

 


Prisman verkkokaupassa voi tänäkin vuonna ryhtyä joulupukiksi ja lahjoittaa joulun toivotuimpia paketteja vähävaraisille lapsille ja nuorille Hope ry:n kautta. Tällä kertaa asiakas voi valita 19 toimipisteen joukosta, mille paikkakunnalle hänen lahjoituksensa ohjautuu.

Hope – Yhdessä ja Yhteisesti ry on suomalaisten äitien perustama järjestö, joka tukee vähävaraisia lapsia ja nuoria. Prisman verkkokauppa tekee yhteystyötä Hope ry:n kanssa nyt neljättä kertaa, ja vuosien aikana verkkokaupan kautta on lahjoitettu jo tuhansia joulupaketteja. Verkkokaupasta ostetut joululahjat toimitetaan asiakkaan valitsemaan Hope ry:n toimipisteeseen, jossa vapaaehtoiset paketoivat lahjat ja toimittavat ne paikallisille, apua tarvitseville lapsiperheille.

Aiemmin verkkokaupan kautta lahjoittaminen on onnistunut vain pääkaupunkiseudulla asuville perheille, mutta sekä Hope ry että Prisman asiakkaat ovat toivoneet lahjoitusmahdollisuuden laajenemista valtakunnalliseksi. Lahjoituspaikkakunta valitaan Prisman verkkokaupassa ostosta viimeistellessä, toimitustapavalinnan yhteydessä. Mukana on 19 paikkakuntaa eri puolilta Suomea, joten apu on nyt helppo kohdistaa juuri oman kotiseudun vähävaraisille lapsille, ja lahjoituksen voi tehdä korona-aikaan sopivasti ja turvallisesti kotisohvalta käsin.

"Avulle on poikkeuksellisen vuoden myötä aiempaa suurempi tarve. Perheiden perustarpeiden täyttämisen ohessa haluamme mahdollistaa heille levollisen ja ilontäyteisen joulun. Tähän tarvitsemme mukaan kumppaneita ja lahjoittajia. Sinun apusi mahdollistaa perheelle jouluiloa ja samalla se luo toiveikkuutta haastavan elämäntilanteen keskelle", kannustaa Hope ry:n toiminnanjohtaja Eveliina Hostila.

Toivelistalla leluja, pelejä ja jouluherkkuja – ihan tavallisia juttuja

Lahjan valitseminen tuntemattomalle lapselle tai nuorelle voi tuntua hankalalta varsinkin, jos omasta lähipiiristä ei löydy saman ikäisiä lapsia, joilta kysyä vinkkejä. Tämän vuoksi Hope ry on tänäkin vuonna kerännyt Prisman verkkokauppaan esimerkkejä tuotteista, joita eri-ikäiset lapset ovat toivoneet. Listalta löytyy esimerkiksi lautapelejä, legoja, nukkeja ja vaatteita. Nuorille mieleisiä ja tarpeellisia joululahjoja ovat esimerkiksi kuulokkeet tai kosmetiikkatuotteet.

Lahjoittaa voi kuitenkin minkä tahansa Prisman verkkokaupasta löytyvän tuotteen. Samassa tilauksessa voi lahjoittaa niin monta lahjaa kuin haluaa ja omaan budjettiin sopii. Tänä vuonna uutena vaihtoehtona mukana on myös jouluherkkupaketteja kahdessa eri hintaluokassa. Pakettiin on koottu valikoima tuttuja, koko perheelle maistuvia jouluherkkuja, kuten suklaakonvehteja ja glögiä, jotka tiukassa rahatilanteessa saattavat jäädä ostamatta.

Joululahjatilauksia Hope ry:lle voi tehdä Prisman verkkokaupassa 13.12.2020 asti, jotta kaikki paketit ehtivät saajilleen jouluaattoon mennessä.

Lue lisää: https://www.prisma.fi/fi/prisma/hope


maanantai 2. marraskuuta 2020

Hopen joululahjakeräys starttailee juuri nyt!

Joulu lähestyy, tässä vähän tietoa tämän joulun kamppiksesta. ❤️

Keräyspisteitä tulee useampia ja myös meille varastolle voi tuoda.



lauantai 12. syyskuuta 2020

Lahjoituksilla laukkaamaan - Skara haastaa seurat ja tallit hyväntekeväisyyteen

 

Lähtisikö sinunkin seurasi tai yrityksesi Ratsastusseura Skaran ja Ratsastuskeskus Viikin kanssa mahdollistamaan ihania ratsastushetkiä vähävaraisille?

Tiedote ja kuva Skara ry

Ratsastusseura Skara ry ja Ratsastuskeskus Viikki Oy ovat päättäneet kumpikin lahjoittaa yhden kausikortin ratsastuskouluun ja lisäksi Skaran jäsenyyden vuodelle 2021. Lahjoitus tehdään Hope ry:n valitsemalle henkilölle. Seurasi tai yrityksesi voi lahjoittaa esimerkiksi yhden irtotunnin ratsastuskoulussa, 10 kerran kortin tai sitten Skaran ja Ratsastuskeskus Viikin tapaan kokonaisen kausikortin!

Lahjoittajaksi voit ryhtyä näin:

1.       Ota yhteys alueesi Hope ry:hyn (https://hopeyhdistys.fi/yhteystiedot/), joka valitsee lahjoituksellesi kohteeksi ratsastuksesta kiinnostuneen henkilön.

2.       Valitse talli, jonka kautta haluat lahjoituksen tehdä. Jos on kyse yrityksesi tai seurasi omasta tallista, varaa Hopen valitsemalle henkilölle paikka ratsastamaan. Jos haluat yksityishenkilönä lahjoittaa, osta valitsemaltasi tallilta ratsastusta Hopen valitsemalle henkilölle.

3.       Haasta muutkin mukaan jakamalla tätä mainosta ja tagaamalla muita hevosalan seuroja ja yrityksiä mukaan! Käytä hashtagia #lahjoituksillalaukkaamaan

Skara jakaa omissa storyissan ne storyt, joissa mainosta levitetään ja joihin on merkitty @ratsastusseura_skara. Lähde siis kanssamme lahjoituksilla laukkaamaan!

tiistai 1. syyskuuta 2020

Anna mahdollisuus- kampanja syyskuussa, lahjoita iloa!

Lahjoita pois hyväkuntoiset urheilu- ja harrastusvälineesi syyskuun (1.-21.9) aikana.🙏

Voit viedä vuodenaikaan sopivia hyväkuntoisia lasten ja nuorten harrastusvaatteita ja -välineitä keräyspaikkoina toimiviin kaikkiin Stadiumin ja Starkin myymälöihin ympäri Suomen. Pidäthän huolen, että lahjoittamasi vaatteet ja välineet ovat puhtaita. Kampanja on käynnissä 1.-21.9.2020.

Anna mahdollisuus -kampanjan Oulun seudun yhteistyökumppaneina ovat Stadium Zeppelinissä ja Stadium Kauppurienkadulla sekä Oulun Starkki (Hautakorventie 2)

Lisätietoja www.mahdollisuusharrastaa.fi



tiistai 25. elokuuta 2020

Kiitos Esju/Flex Oulu läppärilahjoituksesta



Kiitos Esju/Flex Oulu läppärilahjoituksesta. 

Tällainen tuki koululaisen syksyn alkuun on tärkeä ja tasa-arvoistaa vähävaraisen perheen asemaa, sillä tuhannet perheet ovat tälläkin hetkellä ilman yhtäkään konetta taloudessa.

Lämmin kiitos asiakasperheidemme puolesta❤️ 

 
 

keskiviikko 27. toukokuuta 2020

Osallistu Toivon päivän kampanjaan ja tee nuorten haaveista totta

Hopen Toivon päivän kampanja muistuttaa jälleen nuorten unelmien tärkeydestä sekä siitä, että vähävaraisten nuorten unelmien ja toiveiden toteutuminen voi olla lahjoituksen varassa.
Tänä vuonna kampanjassa keskitytään erityisesti toiveisiin, jotka liittyvät harrastamiseen ja vapaa-ajan tekemiseen. Olemme kysyneet nuorilta heidän toiveitaan, unelmiaan ja haaveitaan. Toiveita on laidasta laitaan: pienistä suuriin, yhdestä useampiin.
Me uskomme, että pienenkin toiveen täyttyminen on askel kohti isojen unelmien saavuttamista. Mieluisa harrastus kannattelee silloin, kun arki muuten tuntuu haastavalta. Kevään poikkeustilanne on vaikuttanut rajusti monen perheen toimeentuloon. Siksi tukea tarvitaan nyt tavallistakin enemmän.
Lista toiveista ja unelmista. Hope Oulu julkaiee Facebook- ja Instagram-tileillään asiakasperheidemme nuorten toiveita. Jos haluat jonkun näistä toiveista toteuttaa osittain tai kokonaan, laitathan viestiä oulu@hopeyhdistys.fi
Kampanja on käynnissä 21.5.–4.6.2020.



lauantai 16. toukokuuta 2020

Hope Oulun toiminta poikkeusolojen aikana - vaateapua mahdollista saada 14.6. asti

Olemme saaneet Hopen ”pääkonttorilta” uusia ohjeistuksia ja Oulussa mennään seuraavalla tavalla aina meidän kesälomaan 15.6–2.8 saakka. Kesäloman ajan kaikki toiminnot ovat lomalla☀️
ASIAKASTOIMINTA
14.6 asti on mahdollista saada vaateapua etukäteen kerättyjen kassien muodossa, jotka asiakasperhe noutaa oven ulkopuolelta sovittuna aikana. Ketään ei nyt päästetä varastolle sisälle. 
Jos perheesi tarvitsee akuutisti kesävaatetta ja tarviketta, voit laittaa meille postia osoitteeseen oulu@hopeyhdistys.fi, niin pyrimme mahdollisimman monelle avun tarjoamaan omien vapaaehtoisresurssiemme puitteissa.❤️
LAHJOITUKSET
Tavaralahjoituksia otamme vastaan sovitusti ja vain akuuttien tarpeiden osalta. Näitä ovat erityisesti kesävaatteet juuri nyt,sekä muut asiakasperheiden ilmoittamat puutteet.
Blogin Näistä on nyt puute -sivu on ajantasainen, sieltä kannattaa kurkata tämän hetken tarpeita. Saatamme ilmoitella akuuteista tarpeista facebookissa myös👍🏻
Lahjoituksien osalta toivomme nyt erityisen hyvää hygieniaa eli pestyjä, puhtaita vaatteita ja tarvikkeita, jotta emme turhaan altista ketään pöpöille🙏
Tässä tärkeimmät, näillä mennään nyt kesää kohti☀️#yhdessäjayhteisesti ❤️

sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Esitteyssä Hopen vapaaehtoistyöntekijä Essi


Vapaaehtoiset ovat Hopen toiminnan perusta. Lue kolme vuotta vapaaehtoisena toimineen Essin mietteitä työstä. Ja lämpimästi tervetuloa mukaan Hopen toimintaan, jos sinulla on intoa vapaaehtoistyöhön. Mukaan mahtuu aina uusia vapaaehtoisia. = )


Mikä sai sinut lähtemään mukaan Hopen toimintaan ja kauanko olet ollut toiminnassa mukana?

“Olen ollut mukana Hopen toiminnassa nyt kolme vuotta. Olin miettinyt jo pidemmän aikaa erilaisia vapaaehtoistyön mahdollisuuksia, mutta lopulta innostuin lähtemään juuri Hopen toimintaan mukaan, koska lapset ovat aina olleet lähellä sydäntä ja mahdollisuus auttaa lähialueen lapsiperheitä tuntui juuri sopivalta muodolta tehdä vapaaehtoistyötä. Toimintaan oli mielestäni helppo ja mukava liittyä mukaan.”

Millaisia tehtäviä teet Hopessa mieluiten?

“Jokainen tehtävä Hopella on aina palkitseva omalla tavallaan, joten en osaa sanoa mieluisinta tehtävää Hopella. Enimmäkseen teen perhe- ja lahjoitusvuoroja sekä olen mukana erilaisissa tapahtumissa ja kampanjoissa. Tehtävien monipuolisuus on mieluista. “

Mikä on mieleenpainuvin hetkesi hopelaisena ollessasi?


“Ensimmäinen joulun aika Hopen toiminnassa mukana oli mieleenpainuva. Kiireestä huolimatta joulumieli tuntui olevan korkealla. Joulunaika herättää selvästi ihmisten auttamisenhalun ja se ilahduttaa joka vuosi.”


Mitä Hopen vapaaehtoisuus on antanut sinulle?

“Konkreettisen keinon olla mukana tekemässä yhteistä hyvää ja nähdä avun todella menevän perille. “


Mitä tahtoisit sanoa vapaaehtoistyötä harkitsevalle?

“Ehdottomasti mukaan porukkaan! Vapaaehtoistyö on monipuolista, jokainen voi löytää oman mieluisan keinon olla mukana. Pienikin apu on aina eteenpäin, yhdessä niistä syntyy suurempaa.”

Keräämme vapaalippuja lasten talvilomaviikolle

Talviloma lähestyy (viikko 10), joten keräämme jälleen vapaalippuja lasten ja nuorten iloksi. Moni asiakasperheemme lapsi toivoo lomalla pääsevänsä esimerkiksi elokuviin, kylpylään, sisäleikkipuistoon, keilaamaan tai kiipeilykeskukseen. Myös lahjakortit hampurilais- tai muihin herkkuruokapaikkoihin ovat toivottuja.

Jos haluat auttaa, ota yhteys oulu@hopeyhdistys.fi, jolloin voit sopia tuontiajan. Voit myös postittaa liput osoitteeseen Hope ry, Emäpuuntie 59, 90560 Oulu. 💌