tiistai 8. tammikuuta 2019

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Olemme palanneet joulutauolta eilen takaisin ja aloitimme järkkäilemään uutta tilaa kuntoon. Olemme kuitenkin muuttotauolla seuraavat pari viikkoa ennen kuin jatkamme toimintaa tammikuun loppupuolella. Iso urakka on meillä edessä ja teemme työtä vapaaehtoispohjalta, mutta kiva on laittaa uutta ja isompaa tilaa kuntoon 😊

Ilmoittelemme lähempänä ajankohtaa milloin jatkamme toimintaa, ja kun saamme blogin tarvelistan päivitettyä, jonka mukaan otamme edelleen vastaan lahjoituksia hyllytilan mukaan ja ennaltasovitusti.

Uusi osoitteemme on Emäpuuntie 59, Koskelan Mustasuolla. Siniharmaa hallirakennus omakotitaloalueen vieressä. Naapurirakennuksessa on Green Explosion -yritys.

Kiitämme lämpimästi kaikkia joulukeräykseen osallistuneita lahjoittajia, niin yksityisiä, yrityksiä ja muita tahoja! Joulukampanjamme oli suuri menestys ja saimme runsaasti lahjoituksia. Avullanne pystyimme auttamaan isoa määrää lapsia ja perheitä jouluksi. Myöskin perheiden lemmikeitä muistettiin runsaasti eri keräyksissä. Kiitos myös perheillemme ja yhteistyökumppaneille viime vuodesta!



PS. Uusia vapaaehtoisia mahtuu mukaan toimintaan, lämpimästi tervetuloa! ❤ Jos kiinnostuit, ota yhteyttä sähköpostilla oulu@hopeyhdistys.fi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.