Otamme lahjoituksia vastaan "Näistä on nyt puute-sivulla" mainittujen ja hyllytilan mukaisesti.
"Näistä on nyt puute sivusto" päivittyy noin kerran viikossa.
Lahjoitukset vastaanotetaan siinä kunnossa, että ne voidaan antaa suoraan avun tarvitsijalle.
Lahjoittajan autojen parkkeeraus:
Jos tuot lahjoituksen autolla, niin otathan huomioon, että varastomme viereisen yrityksen parkkipaikat on varattu heidän asiakkaille. Voit pysäköidä varastomme oven eteen tai aidan viereen siten ettei muiden kulku esty.
Vaatteiden kunto
Emme vastaanota rikkinäisiä tai likaisia vaatteita ja kenkiä tai muutakaan rikkinäistä tavaraa.
Tarkastathan siis, että lahjoitettavat vaatteet, kengät, kodintekstiilit ja tavarat ovat ehjät, hyväkuntoiset, ajanmukaiset ja puhtaat. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että vaatteiden vetoketjut toimivat ja napit ovat paikoillaan.
Vaatteiden lajittelu
Vapaaehtoisten työtämme helpottaisi suuresti, kun vaatteissa, kengissä, luistimissa ja monoissa on kokomerkintä luettavissa, tai se on erikseen merkitty. Liinavaatteisiin on hyvä merkitä näkyville minkä kokoiseen sänkyyn ne sopivat. Hyllyttämistämme auttaa ja helpottaa myös, kun merkitset vaatepusseihin koot ja laitat vaatteet koottain omiin pussukoihin.
Lasten ja nuorten vaatteiden lisäksi otamme vastaan myös nuorekkaita aikuisten perus- käyttövaatteita kuten
- collegehousuja
- puseroita
- huppareita
- legginsejä ja
- toppeja.
Pelit ja lelut
Pieniä osia sisältävät lelut, pelit ja palapelit on hyvä pakata omiin muovipusseihin tai laatikoihin, jotta osat pysyvät varastolla tallessa. Tämä helpottaa suuresti työtämme lahjoituksia hyllyttäessämme ja voimme varmistaa, että kaikki osat saavuttavat lahjoituksen vastaanottajan. Tarkistathan, että pelit ovat toimivia ja niissä on kaikki osat tallella.
Hygienia, kuivaelintarvikkeet, lasten tarvikkeet yms. tuotteet
- hygieniatuotteista, pesuaineista ja kuivaelintarvikkeista vastaanotamme
ainoastaan uusia ja avaamattomia pakkauksia, joissa päiväystä on
hyvin jäljellä.
- käytettyjä hyväkuntoisia tuttipulloja ja nokkamukeja
- lasten vaippapaketteja. Meille voit tuoda myös avatut
vaippapaketit, joille ei perheessäsi ole enää tarvetta
- CD-levyistä vastaanotamme lasten ja nuorten musiikkia sekä lasten
satuja
- Dvd-elokuvista lapsille ja nuorille sopivia (alle K-18).
Huonekalut ja kodinkoneet ja polkupyörät
Huonekalujen sekä isojen kodinkoneiden ja pyörien kuljetukset toivomme järjestyvän suoraan lahjoittajalta asiakkaalle. Mikäli sinulla on lahjoittaa kauttamme perheille tällaisia tavaroita, olethan yhteydessä meihin alla olevan sähköpostin kautta, niin vapaaehtoisemme ohjaavat sinua siitä, miten toimia näiden suhteen.
Hopella ei ole kuljetusmahdollisuuksia eikä varastointimahdollisuutta.
Emme vastaanota:
- korkokenkiä niiden vähäisen kysynnän vuoksi
- ns. tätimäisiä ja setämäisiä vaatteita tai bilevaatteita
- aikuisten kirjoja, elokuvia, musiikkia ja konsolipelejä (K18)
- pieniä koriste-esineitä (paitsi kausi/sesonkiaikaan joulu- ja
pääsiäiskoristeita)
- kahvikuppeja ja asetteja
- viini- ja samppanjalaseja
- uskonnollisia eikä poliittisia kirjoja, maalauksia,
äänitteitä yms.
- huonokuntoisia, kolaroituja tai yli 8 vuotta vanhoja
turvaistuimia ja turvakaukaloita
- käytettyjä tutteja
- lääkevalmisteita
Jos haluat tehdä lahjoituksen ota yhteyttä sähköpostiimme oulu@hopeyhdistys.fi
tai laita Facebook-viestiä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.